Ulkomaalaisia sotilaita, osallistuminen ydinaseharjoituksiin ja sotilasliitto Naton maavoimien johtoporras Suomeen. Suomi liittyi virallisesti Natoon viime vuoden huhtikuussa, eikä sen jälkeen vauhdissa todellakaan ole jarrutettu.
– Jotkut asiat tapahtuvat aika nopeasti Naton puitteissa. Tässä ei himmailla, sanoo ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Matti Pesu KU:lle.
Jäsenyysprosessin aikana painotettiin, ettei Suomi aseta rajoitteita jäsenyydelle. Nyt se näkyy konkreettisesti esimerkiksi siinä, että Suomi julkisuudessa olleiden tietojen mukaan osallistuu Hornet-hävittäjillä Naton ydinaseharjoituksiin.
Kun puhe kääntyy ydinaseharjoitukseen, ottaa Pesu esille maantieteen.
– Olemme lähellä Venäjää ja lähellä niitä mahdollisia kohteita, joihin Nato saattaisi ydinaseita käyttää. Siitä voidaan puhua suoraan. Niin on meillä aika vahva intressi ymmärtää se toimintatapa ja logiikka myös operatiivisella puolella, miten se homma menee.
Suoraa puhetta, mutta sellaista tasavallan presidentti Alexander Stubb on sanonut kaipaavansa ulkopoliittiseen keskusteluun. Pesu on tutkinut ja kirjoittanut paljon Natosta, siksi häntä tässäkin jutussa kuullaan.
Yleisemminkin Suomen Nato-politiikkaa selittää maantiede. Pesu kutsuu tätä pohjoismais-atlanttiseksi linjaksi. Tämän vuoksi Suomelle oli tärkeää päästä osaksi Naton Norfolkissa sijaitsevaa esikuntaa. Se kun vastaa sotilasliiton pohjoisesta puolustussuunnitelmasta.
– Suomi on Pohjois-Atlantin maajatke. Siinä näkyy se, että satsataan pohjoismaisiin liittolaisuuksiin. Pohjoismais-atlanttisuus on Naton sisällä päälinjaus, jota olemme hakeneet.
Pohjois-Atlantin maajatke ja pohjoismais-atlanttinen linja ovat tosiaan jotain muuta kuin Paasikiven–Kekkosen linja. Suomi on nyt puolensa virallisestikin valinnut.
– Oikeastaan mikään Nato-toiminta ei ole Suomessa mahdollista, ellei sille ole Norjan ja Ruotsin hyväksyntä. Vahvistusten virta, jos tapahtuisi pahin, kulkisi niiden läpi. Siviilihuoltovarmuudelle se on myös tärkeä, jos Itämerelle tulee häiriöitä.
– Tietysti siinä on identiteettipolitiikkaa, mutta siinä on myös tekijöitä, joita ihan vain kartta selittää. Selvästi se on Natossakin sotilasviranomaisten vallitseva kanta nähdä asia.
Jalka kaasulla
Suomi haki ja liittyi Naton jäseneksi, kun tasavallan presidenttinä oli Sauli Niinistö. Nyt Nato-maan presidentinlinnaa isännöi Alexander Stubb. Toimittajien perusvitsejä on painottaa, kuinka Niinistö piti aina tauon sanoessaan, että Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti, tauko, yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Presidentinvaalien aikaan Stubbilta kysyttiin lausumistavasta – taukoa ei tullut.
Kun Pesulta kysyy presidenttien eroista, käyttää hän vertauksensa auton polkimia.
– Kaasupoljin on vahvempi kuin jarru. Niinistö painoi sekä kaasua että jarrua. Puolustushallinnolla on nyt vapaammat kädet viedä asioita eteenpäin, kokoomuksen siunauksella. Kun on Nato-myönteinen hallitus, ei ole yllätys, että tehdään todella Nato-myönteistä politiikkaa.
Pesu pohtii, miten Nato-politiikka eroaisi, jos vallassa olisi viime vaalikauden kaltainen hallituskokoonpano.
– Tuskin Marinin hallituksen politiikka radikaalin erilaista olisi, ehkä sanoitus olisi. Ydinasekysymys olisi saattanut olla vaikeampi.
Tätä sanoitusta moni on lukenut uudesta ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta, jota parhaillaan käsitellään eduskunnassa. Monessa puolueessa – myös vasemmistoliitossa – on kiinnitetty huomiota, että siinä on paljon suoraan Stubbin presidenttikampanjasta tuttuja termejä. Esimerkiksi Stubbin arvopohjainen realismi tulee heti vastaan.
– Selonteossa itsessään Stubbin kädenjälki ei niin iso ole. Siellä näkyy ulkoministeriön kädenjälki, heijastaa aika selvästi UM:n lähestymistapaa. Poliittinen kädenjälki ei ole kovin vahvaa, ei minulla sitä lukiessa tule mieleen, että onpa tämä kokoomuslainen, Matti Pesu sanoo.
– Keskeiset sanamuodot olivat muuttuneet, mutta eivät ne niin paljon muuttuneet kuin 2022, jolloin tehtiin ajankohtaisselonteko, joka loi pohjaa Nato-jäsenyydelle. Siinä vaiheessa asioista alettiin puhua paljon suoremmin, esimerkiksi Venäjästä. Tämä on vain jatkoa sille.
Pesun mukaan ulkoministeriö haluaa alleviivata sitä, että Nato-jäsenyys ei radikaalisti muuta Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
– Selonteossa on todella paljon jatkuvuutta siihen, mitä ennen on tehty.
Kaasu hiertää
Stubbin ja hallituksen raskas kaasujalka hiertää oppositiossa. Kovassa vauhdissa on useampia ongelmia, mutta yksi niistä on demokraattinen keskustelu tai tarkemmin sen puute. Vasemmistoliiton kansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan jäsen ja puolueen varapuheenjohtaja Veronika Honkasalo tiivistää, että Nato-jäsenyysprosessin aikana annettiin lupaus.
– Nyt liitytään ehdoitta, mutta sitten käydään avoin demokraattinen keskustelu, millainen Nato-maa Suomi haluaa olla. Ei sellaista ole käyty, vaan juna etenee todella vauhdilla. Otetaan kaikki, mikä voidaan saada, hän sanoo KU:lle.
Vasemmistoliiton mielestä Suomen ei esimerkiksi pitäisi osallistua ydinaseharjoituksiin. Mitä Pesu sanoikaan ydinasekysymyksen vaikeudesta viime vaalikauden kaltaisessa hallituksessa?
Viime aikoina keskustelua on käyty Stubbin Suomen uudeksi linjaksi määrittelemästä arvopohjaisesta realismista. Honkasalo pitää melko poikkeuksellisena, että poliittinen slogan ui suoraan osaksi ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa.
Kuten aiemmin todettiin, Stubb on sanonut pitävänsä hyvänä kriittistä keskustelua ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Honkasalon mukaan hänen ja presidentin todellisuudet eivät tosin täysin kohtaa tässä.
– Tosiasiallisesti Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta käydään julkisuudessa vähemmän kriittistä keskustelua kuin pitkiin aikoihin. Keskustelun eri sävyt puuttuvat. Olen kutsunut tätä uussuomettumiseksi jo haastavan Nato-jäsenyysprosessin aikana, kun Suomi ei esimerkiksi uskaltanut kritisoida Turkkia ihmisoikeusloukkauksista.
Honkasalo hämmästelee myös tiedonkulkua hallituksen ja kansanedustajien välillä. Hän osallistui haastatteluhetkellä useamman viikon kestävälle valtakunnalliselle maanpuolustuskurssille, joka on puolustusvoimien järjestämä
– Huolestuttavaa on se, että ajoittain olen maanpuolustuskurssilla saanut enemmän tietoa, mitä Naton läsnäolo tulee merkitsemään kuin esimerkiksi eduskunnan valiokunnan jäsenenä. Olen itse nostanut esille, että tämä ei voi mennä näin. Ei voi olla niin, että voimme saada eduskunnassa tietoa vain turvatiloissa, ja niissäkin tieto on hyvin kapeaa. Perusteellisempaa ja kattavampaa tietoa on saatu sen jälkeen, kun usea edustaja sitä vaati.
– Mutta kyllähän ulko- ja turvallisuuspolitiikasta pitäisi valiokunnan ulkopuolistenkin kansanedustajien saada tietoa. Jos siis haemme jotain yhtenäisyyttä. Tällainen salamyhkäisyys herättää epäluottamusta.
Honkasalon mukaan kansanedustajat saavat Naton läsnäoloon liittyvää tarkempaa tietoa vain eduskunnan turvatiloissa, jonne ei omia laitteita saa viedä.
Kahdet standardit
Kriittistä keskustelua on yritetty käydä muun muassa niin sanotuista kaksoisstandardeista. Suomi on monen muun länsimaan kanssa tuominnut jyrkästi Venäjän hyökkäyssodan Ukrainassa, mutta Israelin Gazassa käymän hävityssodan tuomitseminen on ollut vaikeampaa. Israelin toimia Gazassa on myös kutsuttu kansanmurhaksi.
Välillä jopa kaksoisstandardi-termin käyttämisen on vihjailtu pelaavan Venäjän pussiin. On tosin hyvä huomata, että Stubb muun muassa käyttää termiä. Joka tapauksessa selvää on, että niin Venäjä kuin Israel rikkovat toimillaan kansainvälistä oikeutta.
– Gazassa kaksoisstandardit näkyvät kaikkein räikeimmin, Honkasalo tiivistää.
Tämä näkyy myös ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon tekstissä. Siinä missä Venäjä mainitaan selvästi hyökkääjänä, on sävy Gazan kohdalla toinen.
”Hamasin hyökkäyksestä syksyllä 2023 voimakkaasti eskaloitunut kriisi on johtanut äärimmäiseen humanitaariseen hätään Gazassa ja lisännyt laajan alueellisen sodan riskejä merkittävästi”, selonteossa kirjoitetaan. Israelin ei edes mainita käyvän sotaa Gazassa.
Vasemmistoliitto on vaatinut Suomea tunnustamaan Palestiinan valtion, kuten useampi Euroopan valtio on tehnyt. Stubb on presidenttinä linjannut, että kysymys ei ole jos vaan kun Suomi tunnustaa Palestiinan. Hetken pitää vain olla silloin Suomelle oikea. Ainakin ennen tunnustusta tarvitaan tulitauko, on Stubb sanonut.
Joku voisi huomauttaa, että tulitauko syntyy, jos Israel lopettaa hyökkäyksensä Gazaan. Samalla tavoin on kommentoitu, miten Ukrainaan voisi syntyä tulitauko. Siihen vaaditaan vain se, että Venäjä lopettaa hyökkäyksensä.
Hyvä kysymys on myös se, mitkä kaikki kohdat pitää lopulta täyttyä, ennen kuin Suomi tunnustaa Palestiinan valtion. Ja sitten kun tai jos tämä tapahtuu, miten perustellaan juuri sen hetken olevan paras mahdollinen hetki tunnustamiselle.
Isot joustot
Suomen suhdetta Israeliin mutkistaa luonnollisesti iso asekauppa. Suomi on ostanut Israelista ilmatorjuntaohjusjärjestelmän, joka tunnetaan nimellä Daavidin linko. Selvää on, että tätä kautta Israelilla on melkoinen ote Suomesta.
– Puheisiin on tullut ilmiö, jota olen kutsunut turvallisuuspoliittiseksi joustamiseksi, kuvailee maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen KU:lle.
– Suoraviivaisesti saatetaan lausua, että jos Suomen turvallisuus on uhattuna, kaikki muu on toissijaista. Tämä on näkynyt suhteessa ihmisoikeuksiin, kansalaisvapauksiin, perustuslakiin ja kansainvälisiin sopimuksiin, hän jatkaa.
Asekaupat ovat osa valmistautumista turvallisuuspoliittisen uhkaan. Kuten Teivainen sanoo, turvallisuuspoliittinen uhka on Suomessa määritelty eksistentiaaliseksi kysymykseksi. Silloin arvopohjaisessa realismissa painottuu tai oikeastaan jää jäljelle vain jälkimmäinen.
– Turvallisuuspolitiikan nimissä näitä joustoja tapahtuu aika usein. Suomessa turvallisuuspolitiikka korostuu poikkeuksellisen paljon, mille on ihan ymmärrettäviä syitä.
Kaikenlaisia joustoja Suomi on tehnyt ennenkin. 1970-luvulla perustuslakiakin muutettiin, jotta Urho Kekkosen jatko presidenttinä oli mahdollista. Viime kesänä perustuslaki puolestaan sai väistyä, kun eduskunta hyväksyi SDP:n tuella niin kutsutun käännytyslain, joka rikkoo kansainvälisiä sopimuksia. Kesällä säädettyä poikkeuslakia perusteltiin juuri kansallisella turvallisuudella.
Kansainväliset sopimukset ovatkin se asia, joka tekee tilanteesta nyt toisenlaisen.
– Uutta on toki se, että eri lailla kuin silloin, kun lähetettiin juutalaispakolaisia Saksaan tai loikkareita neuvostotyrmiin, ollaan liitytty osaksi erityyppisiä sopimusjärjestelyjä, joihin Suomi on vapaasta tahdosta liittynyt. Niiden kunnioittamista on vuosikausia korostettu.
– Nyt olemme ihan eri tavalla sitoutuneet sopimusjärjestelyihin, joissa oletuksena on ollut, että ne nostavat kynnystä toimia niitä loukkaavalla tavalla. Nythän niihin on suhtauduttu aiempaa enemmän ”mustetta paperilla” ja ”mitäpä siitä sitten sen enempää, jos turvallisuus on uhattuna” -ajatuksella, Teivainen sanoo.
Suomi puhuu paljon kansainvälisten sopimusten tärkeydestä. Tässä palataan jälleen Stubbin arvopohjaiseen realismiin.
– Kyllä kai arvopohjainen realismi on aika paljon sitä, että on erilaisia arvoja. On kaikenlaisia arvoja, jotka tasavallan presidentin listauksessa tuntuvat olevan kansainvälisesti suuntautuvaa, sopimuksia kunnioittavaa arvopohjaa. Mutta ehkä realismi on sitä, että niistä arvoista joustetaan tilanteen mukaan, Teivainen pohtii.
Samaan aikaan Suomi siis sanoo puolustavansa vahvaa sääntöpohjaista järjestelmää, mutta rikkoo samalla järjestelmään pohjautuvia kansainvälisiä sopimuksia. Epäjohdonmukaista, kyllä. Ristiriitaista, kyllä.
– Onko sitten etevälle ulkopolitiikan hoitajalle täydellinen johdonmukaisuus paras hyve. Moni tämän alan perinteinen ajattelija sanoo, ettei ole vaan siinä pitää luovia.
On helppo todeta, että Venäjä rikkoo räikeästi kansainvälisiä sopimuksia, joita se samaan aikaan sanoo kunnioittavansa. Suomessa onkin alettua sanoa, että kun Venäjä ei sopimuksia noudata, miksi meidän pitää. Viiteryhmä on muuttunut tällaisessa ajattelussa melkoisesti.
– Vähän aikaa sitten ilmeistä oli, että Suomi oli puheissa maa, joka kunnioittaa kansainvälistä sopimusjärjestelyä. Nyt yhä enemmän perusteluna on, että eiväthän venäläisetkään niitä noudata. Miksi meidän pitäisi, olemmeko vähän tyhmiä? Siinä on aika iso viiteryhmän benchmarkkauksen ero.
Miten Suomi sitten puolustaa kansainvälistä sopimusjärjestelmää. Teivaisen näkemys fraasista ”Sääntöperustainen kansainvälinen järjestelmä” on jossain määrin raadollinen.
– Se tuli ulkopolitiikan puheeseen paikoitellen vähän samantyyppisen puppugeneraattorin kautta kuin aikoinaan Helsingin yliopistoon tuli puhe johtajuudesta. Joka ikisessä lauseessa tuli korostaa, että tavoittelemme hyvää johtajuutta.
– Ulkopoliittiseen liturgiaan sääntöperustaisuus tuli vähän samalla tavalla. Yhtäkkiä se ilmestyi jostakin ja sitä piti toistella. Ja tässä sitä nyt ollaan.
Globaali etelä
Aiemmin mainitut kaksoisstandardit tulevat usein esille, kun länsi etsii tukea niin kutsutusta globaalista etelästä. Termi käsittää reilut 120 maata.
– Se on epämääräinen käsite, mutta maantieteellisesti siinä on joku tolkku. Siihen paiskataan kaikki Afrikan maat, kaikki Etelä- ja Keski-Amerikan, Karibian maat ja merkittävä osa Aasian maista.
Yhteistä nimittäjää valtavalle maaryhmälle on vaikea löytää. Osa on avoimesti Yhdysvaltain puolella, osa liputtaa Venäjän ja Kiinan puolesta, ja moni haluaa olla sitoutumatta mihinkään suuntaan.
– Missä määrin on jaettu historiallinen muisti ja jaettu kokemus jonkinlaisesta kolonialismiksi kutsuttavan aiheen kohteena olemisesta. Se ei ole täysin merkityksetön tässä yhteisöllisyyden merkityksessä.
– Jaettu kokemus siitä, että Maailmanpankin päätöksentekoelimissä päätösvaltaa tihkuu näille maille aika vähän. Se on yksi jaettu kokemus, joka liittyy kolonialismi-kokemukseen. Se on relevantti asia, Teivainen sanoo.
Stubbin edeltäjä Sauli Niinistö alkoi toisen kautensa loppuvaiheessa puhua globaalista etelästä, mutta Stubbin kaudella huomio on kiinnittynyt sinne entistä enemmän. Stubb sanoi presidenttikampanjansa aikana, että globaali etelä tulee ratkaisemaan uuden idän ja lännen välisen vastakkainasettelun voittajan.
Siksi ei olekaan ihme, että Stubb on nostanut esille esimerkiksi YK:n turvaneuvoston ja ylipäänsä maailmanjärjestön uudistamisen. Muutos Suomen ulkopoliittisessa puheessa on silti ollut melkoinen.
– Jos minä olisin kymmenen vuotta sitten sanonut ja ehkä joskus sanoinkin, vähemmän normatiiviseen sävyyn, mutta edes nostanut esille tämän tyyppisiä kysymyksiä, moni olisi sanonut ”nyt kommari hiljaa”. Ja nyt kokoomustaustainen presidentti heittää vielä normatiivisempaa puhetta. Siinä on jotain jännittävää.
– Onko hän sitten tosissaan ja Suomen ulkopolitiikka kääntynyt siihen suuntaan, että tällaisia painotuksia ihan oikeasti pyritään ajamaan kansainvälisissä instituutioissa, on toinen kysymys, Teivainen sanoo.
Teivainen näkee yhtymäkohtia siinä, miten lännessä nykyään asemoidutaan globaaliin etelään ja aikoinaan Neuvostoliittoon.
– Lännessä työväenluokalle annettiin helpotuksia sosiaalivaltion rakentamisella, jotta työväenluokka ei olisi altis vallankumouksellisille aatteille. Tässä on aika selkeä kausaalinen suhde, jota ei ole syytä liioitella.
– Nyt hiukan samaan tapaan on Kiina. Fakta on, että sillä on vetovoimaa. Lännessä ajatus on, että jos emme jotenkin paranna globaalin etelän asemaa kokonaispelissä, maat ovat alttiita Kiinan houkutuksille samaan tapaan kuin työväenluokka oli altis Neuvostoliiton houkutuksille. Nykyinen globaali etelä luo paineita järjestelmän jonkinlaiselle demokratisoimiselle.
Isoin kysymys
Suomi on nyt puolensa valinnut, Nato-jäsenyys sinetöi sen lopullisesti. Nyt Suomi on solminut Yhdysvaltain kanssa kahdenkeskisen DCA-sotilassopimuksen, joka avaa USA:lle 15 sotilaskohdetta omaan käyttöön. Jos on puhunut lännettymisestä, nyt siinä ollaan aika pitkällä.
Tämä on myös sinetöinyt sen, mikä on Suomen kohtalon kannalta tärkein kysymys. Siihen ulkopoliittisen instituutin tutkija Matti Pesu vastasi esseessään Ulkopolitiikka-lehdessä.
”Maailmanpoliittisessa murroksessa Suomen kohtalonkysymys on lännen elinvoiman säilyminen”, Pesu kirjoitti.
Läntisen järjestyksen sisäinen hajanaisuus ja muut uhat ovat hyvin tiedossa. Yhdysvaltain sekava sisäinen tilanne on hyvin tiedossa, samoin se, kuinka riippuvaisia siitä lännessä etenkin sotilaallisesti ollaan. Suomi hakee selkänojaa tuolista, joka ei välttämättä ole kovin vakaa. Hyvä kysymys on tosin myös se, mikä tälle olisi ollut vaihtoehtona.